Yhdessä kohti tasa-arvoisempaa tulevaisuutta
Kesäkuu on vakiintunut kansainväliseksi Pride-kuukaudeksi, jolloin juhlistamme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ympäri maailmaa. Priden merkitys on kasvanut entisestään, sillä monilla vähemmistöihin kuuluvilla on edelleen haasteita kohdata epäasiallista kohtelua, myös työpaikoilla. Valitettavasti monet joutuvat edelleen piilottamaan identiteettiään ja läheisiään pelätessään negatiivisia reaktioita. Tämä on surullista, sillä jokainen ansaitsee tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Monadille on ensiarvoisen tärkeää luoda tasavertainen työyhteisö, jossa vallitsevat avoimuus, yhteisöllisyys ja jatkuva oppiminen. Vaikka meidät yhdistää toimialamme ja monipuolinen osaamisemme, näemme työntekijämme ennen kaikkea yksilöinä. Monimuotoisuus on meille voimavara, joka rikastuttaa innovaatioita, ongelmanratkaisukykyä ja luovia ideoita.
Tänä vuonna olemme ylpeitä sponsoroidessamme Manse Pridea. Tämä päätös heijastaa sitoutumistamme tukemaan ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ympäri vuoden. Meille ihmiset ovat tärkeitä, sillä pyrimme luomaan kestäviä digitaalisia ratkaisuja sekä tarjoamaan työpaikan, jossa jokainen voi olla oma itsensä. Seitsenvuotisen matkamme aikana nämä arvot ovat olleet toimintamme ytimessä.
Pride 🌈
Kesäkuussa juhlistetaan kansainvälistä Pride-kuukautta. Suomessa pride-viikkoja järjestetään kesän aikana useissa kaupungeissa, kuten Tampereella 10.–16.6., Helsingissä 24.–30.6. ja Turussa 26.8.–1.9. Priden tavoite on vahvistaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja viestiä, että jokainen saa olla ylpeästi oma itsensä.