ALSO
Järjestelmän uudistus kasvavan volyymin ja vastuullisuuden tueksi
ALSO Finland Oy on osa kansainvälistä ALSO-konsernia, joka on yksi Euroopan johtavista ICT-tuotteiden ja -palveluiden jakelijoista. Konsernin pääliiketoiminta kattaa laitteiden ja ohjelmistojen jakelun, IT-ratkaisujen tarjoamisen sekä lukuisia eri palveluita.

Yksi ALSOn keskeisistä palveluista Suomessa on End-of-Lifecycle (EOL) -palvelu, joka tukee käytettyjen IT-laitteiden hallittua käytöstä poistoa ja uusiokäyttöä. Palvelun tavoitteena on varmistaa, että laitteille löytyy taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävä jatkosijoitus.
Palvelussa asiakkaidemme suuretkin käytöstä poistuvat laitemäärät noudetaan suoraan käyttökohteista, tietoturvakäsitellään ja kuntoluokitetetaan ennen ohjaamista uusiokäyttöön, rahoitusyhtiöpalautukseen, tai myyntiin. Kasvavat laitemäärät palvelun edistyessä toivat tarpeen jatkokehittää EOL-järjestelmää, sekä automatisoida sen yhteyteen aiempaa enemmän toimenpiteitä työajan säästämiseksi, sekä laadun varmistamiseksi.
Toteutus
Toteutus eteni vaiheittain tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Tavoitteena oli rakentaa kokonaisuus, joka tukee prosessin jatkuvaa kehitystä, on helposti laajennettavissa tuleviin tarpeisiin ja vastaa asiakkaan sekä käyttäjien arjessa esiin nousseisiin haasteisiin.
Monadin vahvuus on ollut varsinkin käyttöliittymä- ja toiminnallisuussuunnittelussa
Service Manager Mika Ylönen, ALSO Finland Oy
Projektiin sisältyi mm.:
- nykyisten prosessien ja niiden kehitystarpeiden kartoitus yhdessä käyttäjien kanssa
- EOL-prosessin kulun ja sovelluksen roolin määrittely osana kokonaisuutta
- fyysisen prosessin vaiheiden ja digitaalisten työkalujen yhteensovittaminen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi
- käyttöliittymien wireframien laatiminen ja niiden pohjalta UI-suunnitelmat
- suunnittelijoiden tarjoama jatkuva tuki kehitykselle koko projektin ajan
- iteratiivinen kehitys kahden ohjelmistokehittäjän ja UX-suunnittelijan voimin
- viikoittaisten katselmointien järjestäminen ja jatkuvan vuoropuhelun ylläpito asiakkaan kanssa
- integraatioiden suunnittelu ja toteutus, joista osa liittyi muun muassa logistiikkatoimijoiden järjestelmiin
Työskentelymalli varmisti, että ohjelmisto uudistui vaiheittain, käyttäjäkokemus säilyi keskiössä ja liiketoiminnan arvo ohjasi päätöksiä. Koska uudistus toteutettiin niin, että vanha järjestelmä toimi uuden rinnalla, voitiin uutta ratkaisua pilottikäyttää ja ottaa ominaisuuksia käyttöön hallitusti. Näin rakennettiin ratkaisu, joka kestää kasvavan laitemäärän käsittelyn ja tarjoaa pohjan tuleville kehitysaskelille.
– Olen ollut tyytyväinen siihen, miten Monad nostaa ennakkoluulottomasti esille myös sellaisia asioita, joita käyttäjä ei näe, kuten teknistä velkaa ja tietoturvaan liittyviä kysymyksiä. Monadilla osataan kehittäjien ja projektinhallinnan näkökulmasta huomioida, mitä kannattaa tehdä pitkällä tähtäimellä, Ylönen sanoo.
Hyödyt ALSOlle
Uusi web-pohjainen ratkaisu vähentää erillisiä asennuksia ja helpottaa käyttöä. Järjestelmä tukee prosessia tehokkaasti aina laitteiden sisäänkirjauksesta kuntoluokitukseen ja edelleen varastointiin, jolloin koko EOL-ketju pysyy hallittuna. EOL-prosessin tehokkuus kasvaa, kun suuret laitemäärät voidaan käsitellä hallitummin ja järjestelmää on helppo laajentaa tulevaisuudessa.
EOL-prosessin niin fyysisen kuin digitaalisen kokonaisuuden muotoilu helpottaa myös uusien työntekijöiden perehdytystä intuitiivisuudellaan. Lisäksi käytön aikaiset ongelmat tallentuvat nyt järjestelmään, mikä parantaa läpinäkyvyyttä ja tukee jatkuvaa kehitystä.
Ratkaisu toteutettiin moderneilla web-teknologioilla ja vaiheittain, mikä mahdollisti hallitun käyttöönoton ja uuden järjestelmän pilotoinnin vanhan rinnalla. Tämä vähensi riskejä ja loi kestävän perustan jatkokehitykselle. Uudistus edistää samalla ALSOn vastuullisuustavoitteita: käytöstä poistuvat laitteet ohjautuvat hallitusti kierrätykseen tai uudelleenkäyttöön. Toimintaa tukevat kansainväliset sertifioinnit: ISO 14001 -ympäristöjärjestelmä varmistaa luonnonvarojen säästämisen, ISO 9001 -laatujärjestelmä tukee jatkuvaa kehittämistä ja tietoturvapalvelut täyttävät ISO/IEC 27001 -vaatimukset aina asiakkaan toimitiloista lähtien.
Monad on ollut mukana tukemassa EOL-prosessin ja sitä tukevien järjestelmien kehittämistä useassa vaiheessa, mikä on auttanut varmistamaan ratkaisun jatkuvuuden ja soveltuvuuden liiketoiminnan tarpeisiin.
Lisätietoa asiakkuudesta
Organisaatioesittely
ALSO Finland Oy on osa kansainvälistä ALSO-konsernia, joka tarjoaa ICT-alan jälleenmyyjille ja asiakkaille kattavasti laitteita, ohjelmistoja, palveluja ja ratkaisuja. Suomessa yrityksen palveluihin kuuluvat laitteiden elinkaaren hallinta ja EoL-prosessit, joissa käsitellään suuria määriä IT-laitteita turvallisesti ja vastuullisesti. Tyypillisiä esimerkkejä ovat yritysten tekemät laiteuudistukset sekä leasing-sopimusten päättyessä palautuvat laitteet, joiden elinkaarta voidaan jatkaa uudelleenkäytön kautta.
Kyvykkyytemme asiakkuudessa
Kuinka edetään?
1
Ota meihin yhteyttä
Et tarvitse hiottua liikeideaa tai valmista speksiä. Parhaiten päästään eteenpäin, kun sovitaan yhteinen juttutuokio, joten laita viestiä tai soita!
2
Jutellaan yhdessä
Käydään läpi tilanteenne ja tarpeenne. Mietitään, jos voisimme teitä kenties auttaa. Ette tietenkään sitoudu mihinkään, eikä luonnollisesti tästä synny mitään kustannuksia.
3
Teemme teille ehdotuksen
Saatuamme paremman ymmärryksen tarpeistanne koostamme teille ehdotuksen, miten asiassa kannattaisi edetä.
Sovitaanko juttutuokio?
Käydään yhdessä läpi teidän tilanne ja tarpeet, niin voimme tehdä ehdotuksen etenemisestä.
-

Tomi Niemenmaa
Head of Sales


