Hyvä meininki vakuutti ohjelmistokehittäjän

Kirjoittanut Karri Harju
Julkaistu

Kasvava tiimimme sai huhtikuussa software developerin, joka arjen vastapainona pitää vauhdikkaista lajeista koripallosta lasketteluun. 

Sander Kallio on 26-vuotias ohjelmistokehittäjä, joka on ehtinyt jo keräämään työkokemusta useammasta yrityksestä. Ensimmäinen ohjelmistotalon tehtävä tuli Future City Challengesta. 

– Joukkueemme kehitti LoRaWAN ja Rasperry Pi:n kameraan pohjautuvan ratkaisun joukkoliikenteen reittien optimointiin. Tehtävän aikana tuli kutsu Helsinkiin esittelemään ratkaisuamme. Emme saavuttaneet ykkössijaa kilpailussa, mutta sen ansiosta päädyin ensimmäiseen työpaikkaani Etteplanilla, kertoo Sander.

Etteplanin jälkeen hän työskenteli myös Digialla ohjelmistotestauksen parissa, jonka jälkeen hän vielä palasi Etteplanille. Monadiin Sander tutustui Web Dev & Sausages -tapahtumassa syksyllä. 

– Yrityksen meininki vaikutti hyvältä ja pääsin keskustelemaan monadilaisten kanssa firman arjesta. Lopulta päätin hakea töihin, hän kuvaa.

Sanderin osaamisen pääpaino on frontend-kehityksessä erityisesti React.js:llä sekä testiautomaatioon tarkoitetussa Robot Frameworkissä. Monadilla hän on jo päässyt myös kehittymään C#:n parissa.

Sander harrastaa muun muassa kiipeilyä, laskettelua ja koripalloa. Koripallossa hän omaakin taustaa pidemmältä ajalta, sillä hän on myös valmentanut junnukorista. Lisäksi luonnossa liikkuminen ja eräily kiinnostavat Sanderia. Vapaa-ajasta oman osansa ottavat myös lauta- ja videopelit.