Kokenut verkko- ja mobiilikehittäjä astui remmiin

Ohjelmistoalalla noin 15 vuotta työskennellyt Tapio Koskinen näkee yksilölle ja yhteiskunnalle hyödylliset ja merkitykselliset toimialat mielenkiintoisina. Erityisesti terveysteknologia, turvallisuus ja teollisuus ovat joulukuun alussa aloittaneesta Tapiosta kiinnostavia. 

Senior Software Developerina aloittanut Tapio Koskinen on ennen Monadia  työskennellyt Installa, Vincitillä sekä Tampereen yliopistolla. Tapio on tehnyt verkko- ja mobiilikehitystä niin palvelin- kuin selainpuolella.

Tavoitteena kokonaisvaltaisia projekteja ja mentorointia

Mielenkiintoisimmat projektit, joissa Tapio on ollut mukana ovat olleet usein monen osan summa. Siihen ovat vaikuttaneet projektin kokonaistavoitteen lisäksi myös millainen tiimi on ollut työskentelemässä projektin parissa, millaista teknologiaa on hyödynnetty ja onko hanke aloitettu täysin puhtaalta pöydältä. Unohtamatta tietenkin, että lopullinen toteutus palvelee tarkoitustaan ja loppukäyttäjiä.

Monadille Tapio Koskinen vaihtoi, koska hän tunsi muutamia monadilaisia etukäteen. Yrityksen yhteisöllisyys ja mahdollisuus vaikuttaa tekemiseen vakuuttivat hänet myös:

– Täällä on osaavaa porukkaa, joten vaihto tuntui melko luontevalta. Olen kiinnostunut laajoista projekteista ja ohjelmistoarkkitehtuureista sekä juniorikoodaajien mentoroinnista, kertoo Tapio. 

Boostia työpäivään omavalintaisista työvälineistä ja hyvästä palautumisesta

Monadilla on vapaus valita omat työvälineet ja Tapio valitsi käyttöönsä Dellin tehokkaan kannettavan tietokoneen, 34” kaarevan näytön sekä vastamelukuulokkeet. Omavalintaiset laitteet lisäävät työn ergonomiaa sekä mielekkyyttä.
– Aidosti omavalintaiset työvälineet ovat mukava lisä. Se lisää työn sujuvuutta, kun voi työskennellä itselle sopivilla laitteilla ja käyttöjärjestelmällä, summaa Tapio. 

Liikunta on tärkeä palautumiskeino Tapiolle. Hän harrastaa monipuolisesti kuntosalia, pyöräilyä, uimista ja lenkkeilyä. Lisäksi Vuoreksessa asuva ohjelmistosuunnittelija on käynyt melomassa Särkijärvellä, sillä alueen asukasyhdistys tarjoaa kanootteja asukkaiden käyttöön edulliseen vuosihintaan.

– Liikkuva elämäntapa on tärkeä osa arkea. Liikunnan ohella kirjallisuus antaa oivallisen keinon palautumiseen. Luen aktiivisesti niin tieto- kuin kaunokirjallisuutta Tapio kertoo.

Kirjoittanut Karri Harju
Julkaistu