Ohjelmistot osaksi koneita, tuotantoa ja liiketoimintaa

Kun nykyinen järjestelmä alkaa hidastaa kehitystä, data jää hyödyntämättä tai uusi teknologia pitäisi viedä osaksi tuotantoa, kaikkea ei tarvitse rakentaa uudelleen. Autamme kehittämään nykyistä ympäristöä hallitusti eteenpäin: yhdistämään ohjelmistot, datan, automaation, tekoälyn ja käyttöliittymät toimivaksi kokonaisuudeksi.

Tuloksena on nopeampi kehitys, paremmin hyödynnettävä data ja tekninen perusta uusille tuotteille, palveluille ja liiketoiminnalle.

Nykyisestä ympäristöstä hallitusti eteenpäin

Teollisuudessa uuden teknologian pitää toimia yhdessä nykyisten koneiden, ohjelmistojen, datan ja prosessien kanssa ilman, että tuotannon jatkuvuus tai järjestelmän toimintavarmuus vaarantuu.

Tuomme tähän kokemusta myös ilmailun ja puolustusteollisuuden korkean vaatimustason ympäristöistä, joissa turvallisuus, jäljitettävyys, pitkä elinkaari ja toimintavarmuus ovat lähtökohtia.

Autamme ratkaisemaan, mitä kannattaa säilyttää, mitä uudistaa ja mihin uusi teknologia tuo eniten arvoa.

Missä voimme auttaa

Data hallitusti käyttöön

Yhdistämme hajallaan olevan datan niin, että sitä voidaan hyödyntää luotettavasti koko organisaatiossa.

  • tuotanto ja huolto
  • tuotekehitys ja analytiikka
  • uudet digitaaliset palvelut
  • tekoälyratkaisujen perusta

Tekoäly osaksi järjestelmiä ja prosesseja

Viemme tekoälyn osaksi olemassa olevia järjestelmiä, dataa ja todellisia työprosesseja.

  • diagnostiikka ja ennakointi
  • tiedonhaku ja dokumentaatio
  • optimointi ja työn ohjaus
  • päätöksenteon tuki
  • reaaliaikainen käsittely koneessa

Järjestelmät ja laitteet toimimaan yhteen

Rakennamme integraatiot, joiden avulla tieto liikkuu hallitusti koneiden, järjestelmien ja pilvipalveluiden välillä.

  • koneet ja sensorit
  • ohjaus- ja tuotantojärjestelmät
  • logistiikka ja taustajärjestelmät
  • pilvipalvelut ja data-alustat

Pitkäikäiset järjestelmät seuraavaan vaiheeseen

Modernisoimme pitkäikäisiä järjestelmiä hallitusti ilman, että kaikkea tarvitsee rakentaa uudelleen.

  • teknisen velan vähentäminen
  • nopeampi jatkokehitys
  • arkkitehtuurin modernisointi
  • uuden kone- tai järjestelmäsukupolven mahdollistaminen

Käyttöliittymät oikeaan käyttöympäristöön

Suunnittelemme käyttöliittymät niin, että olennainen tieto tukee käyttäjän työtä oikealla hetkellä.

  • selkeämpi tilannekuva
  • vähemmän turhia työvaiheita
  • nopeampi päätöksenteko
  • käyttöympäristöön sopiva käyttökokemus

Miksi Monad

Kun ohjelmistojen, datan, fyysisten laitteiden ja tekoälyn pitää toimia yhtenä kokonaisuutena, yksittäinen teknologiaosaaminen ei riitä. Täydennämme asiakkaan omaa kone-, tuote- ja prosessiosaamista ohjelmisto-, data-, tekoäly- ja design-kyvykkyydellä.

Rakennamme ratkaisuja, jotka eivät jää kokeiluiksi: niiden pitää päästä tuotantoon, toimia todellisessa ympäristössä ja kestää seuraavatkin kehitysaskeleet.

Kokemuksemme

Kun data pitää saada käyttöön koneelta päätöksentekoon asti

Olemme yhdistäneet koneiden ja järjestelmien dataa diagnostiikan, analytiikan, huollon ja päätöksenteon käyttöön.

Lue lisää:

Kun nykyinen järjestelmä alkaa rajoittaa seuraavia kehitysaskelia

Olemme rakentaneet integraatioita ja työkaluja, jotka automatisoivat tiedonkulkua, vähentävät käsityötä ja yhdistävät fyysiset ja digitaaliset prosessit.

Lue lisää:

Kun järjestelmien väliset katkokset hidastavat toimintaa

Olemme rakentaneet integraatioita ja digitaalisia työkaluja, jotka automatisoivat tiedonkulkua, vähentävät manuaalista työtä ja yhdistävät fyysisiä ja digitaalisia prosesseja hallittavaksi kokonaisuudeksi.

Lue lisää:

Kaiken ei tarvitse alkaa suuresta järjestelmäuudistuksesta

Ensimmäinen askel voi olla esimerkiksi:

  • datan ja järjestelmien nykytilan kartoitus
  • datatuotteen tai uuden tekoälykäyttötapauksen toteutus
  • integraation tai dataputken rakentaminen
  • legacy-järjestelmän modernisointi tekoälyä hyödyntäen
  • käyttöliittymän uudistus
  • seuraavan kone- tai järjestelmäsukupolven arkkitehtuurin suunnittelu.

Mitä järjestelmän pitäisi pystyä tekemään seuraavaksi?

Käydään yhdessä läpi nykyinen ympäristö, tavoite ja suurimmat kehitystä rajoittavat tekijät.

Autamme löytämään järkevimmän reitin nykytilasta tuotantokelpoiseen ratkaisuun.