Sovelluskehittäjän työpanos voi näkyä myös isolle yleisölle

Pari vuotta sitten suuremmasta ohjelmistotalosta Monadille vaihtanut Otto Esko arvostaa firman ketterää nykyaikaista toimintatapaan, eikä pistä pahakseen palkitsevaa palkkausmallia ja työsuhde-etujakaan. 

Otto työskentelee monen monadilaisen tapaan Senior Software Engineer -nimikkeen alla, mutta hänelläkin on oma uniikki osaajaprofiilinsa. Sovelluskehittäjä rooli vaihtelee Otolla hieman asiakasprojektin mukaan, mutta pääosin päivät koostuvat suunnittelusta, toteutuksesta ja testauksesta osana asiakkaan kehitystiimiä.

– Asennoidun työhöni ratkaisukeskeisesti. Mielestäni on tärkeää löytää haastavaankin ongelmaan ratkaisu sekä tunnistaa mahdolliset rajoitteet, kuin olla kokonaan tekemättä. Joskus hyvään lopputulokseen päästään vaihtamalla lähestymiskulmaa, jolloin mahdolliset karikot voidaan välttää, Otto kertoo, ja jatkaa:

– Se, että jokin asia toimii, on vasta alin hyväksyttävä taso. Toimivuuden lisäksi pitää panostaa myös ratkaisun ymmärrettävyyteen ja ylläpidettävyyteen.

Tieto karttuu jakamalla tietoa devaajien kesken

Kiinnostus uuden oppimiseen ja tiedon jakaminen ovatkin monadilaisten yhteinen ominaisuus. Tämä ei ole ihme hierarkiattomassa firmassa, jossa jokainen on tasavertainen asiantuntija. Yhteishengestä inspiroituva Otto saa intoa työhönsä myös ajatuksesta, kuinka hänen teollisuusalaan liittyvä työpanoksensa näkyy välillisesti suurelle yleisölle ja vaikuttaa näin monen elämään.

– Meillä Monadilla vallitsee hyvä yhteishenki ja rento tunnelma. Tietoa ja osaamista jaetaan devaajalta toiselle. Ja vaikka tekemiseen suhtaudutaan asiaan kuuluvalla vakavuudella, niin vastapainona on huumoria ja pilkettä silmäkulmassa. Itselleni uppoaa fingerporimainen huumori mainiosti, Otto kertoo. 

Monien monadalaisten tapaan Otto rentoutuu liikunnan parissa. Hän harrastaa pyöräilyä laidasta laitaan, niin maantiellä kuin maastossa. Las Palmasin etätyömatkalla Otto tutustui työn ohessa lähiseutuihin maantiepyörän selästä. Lisäksi reissulla monadilaiset tutustuivat myös alueen maastoon yrityksen tarjoamalla ohjatulla offroad-pyöräretkellä.  Vastaavasti viime talvena Otto veti fatbike-lenkin työporukalle kotimaan lumisissa maastoissa.


Haluatko Oton ja muiden monadilaisten työkaveriksi?

Tutustu ja hae avoimiin työpaikkoihimme Rekry-sivullamme.

Kirjoittanut Karri Harju
Julkaistu